Aamulypsy

Ikoninen Aamulypsy on Jaajon päivätyö

Vaikka Jaajo on menestyvä yrittäjä, hänelle on tärkeää pitää kiinni myös päivätyöstään radiojuontajana Sanoma Medialla

Jaajo tiesi jo nuorena poikana haluavansa isona radiojuontajaksi. Hän päätti 18-vuotiaana pakettiauton ratissa, että juontaisi jonakin päivänä Suomen suosituinta aamuohjelmaa.

Jaajon radiojuontajan ura alkoi Radio Suomipopilla vuonna 2003. Aamulypsyn tarina otti ensimmäiset askeleensa vuonna 2006, kun Jaajo ja Anni Hautala aloittivat uuden aamuohjelman aisaparina. 15 vuodessa Aamulypsystä on muodostunut käsite radiomaailmassa. Se on valittu lukuisia kertoja vuoden radio-ohjelmaksi. Jaajo puolestaan palkittiin vuoden radionjuontajana jo 11. kertaa vuonna 2022.

Jaajo haluaa kannustaa yrittäjiä pitämään päivätöistään kiinni. "Se on turvallinen tukijalka, josta saa kuukausipalkan, maksaa asuntolainan ja ruokkii perheen".

Aamulypsy Suplassa ›

"15 vuotta samaa aamuohjelmaa on pitkä aika. Aamulypsy on vaikuttanut sukupolviin: jotkut ovat kuunnelleet meitä jo lapsena ja nyt samat ihmiset vievät omia muksujaan tarhaan kuunnellen edelleen samaa ohjelmaa. Jos pystyn tavalla tai toisella vaikuttamaan monen päivään, se on iso juttu."

Jaajo Linnonmaa, radiojuontaja