Kolla

Kolla syntyi Diilin tuotoksena

Varainhankintayritys Kollan tarkoitus on auttaa lapsia ja nuoria toteuttamaan unelmiaan

Idea varainhankintafirmasta oli ollut Jaajon pöytälaatikossa jo pidemmän aikaa. Kun vuonna 2021 tuli aika kehitellä finaalitehtävä Diiliin, hän päätti nostaa vanhan ideansa pöydälle. Jaajon ydinajatuksena oli verkkovarainhankinta, reilu kompensaatio ja hyvät, kotimaiset myyntiartikkelit, joita ihmiset oikeasti tarvitsevat.

Sointu Borg sai parhaiten Jaajon ideasta kiinni ja voitti Diilin. Hän pyörittää Kollaa Jaajon kumppanina ja pitää langat käsissään, kun taas Jaajo huolehtii markkinoinnista ja ihmisten tavoittamisesta. Myös Diilin neuvonantajat Toni Lähde ja Noora Fagerström ovat mukana yrityksen toiminnassa.

www.kolla.fi

"Korona-aikana lapset ja nuoret eivät ole päässeet harrastamaan tai turnausmatkoille normaalisti. Lisäksi monilla on rahat vähissä. Kollan avulla nuoret voivat toteuttaa haaveitaan ja se on arvokas juttu."

Jaajo Linnonmaa, yrittäjä